Langkawi, Malaysia
Andamaanienmeren saaristossa on ihmisen hyvä olla, etenkin Langkawilla. Nopeasti ynnäiltynä olen notkunut saarella tätä kirjoittaessani reilun viikon ja toistaiseksi saaren tutkiminen on jäänyt kovin vähäiseksi. Mutta mikäpä kiire tässä on. Viime viikko kului lähinnä biitsillä köllötellessä ja guesthousen tyyppien kanssa hengaillessa.
Majapaikaksi valikoitunut Soluna guesthouse on osoittautunut varsin mainioksi valinnaksi. Mesta on kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Pantai Cenangin rannalta ja pienen empiirisen tutkimuksen perusteella hinta-laatusuhteeltaan ehdotonta kärkeä. Eikä sijantia ainakaan huononna se, että majatalon asukkaat ovat äärimmäisen lungia porukkaa. Residenssin suosiosta kertonee jotain se, että huoneet ovat melkeinpä koko ajan täyteen buukattuja ja tilaa löytyy ainoastaan dormista. Allekirjoittanutkin on viime päivien aikana jo vaihtanut kolmesti huonetta muiden varausten tieltä ja yhden yön goisasin iranilaisen jätkän kämpillä, kun koko lafka oli täyteen ammuttu.
Viime viikon rantalevyttelyjen jälkeen vakaa aikomukseni oli tänään maanantaina vuokrata päristin ja lähteä tutkimaan saarta Cenangin rajojen ulkopuolelle. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Perjantaina oli 100. matkapäivä ja pyöreitä juhlistettiin frendien kanssa hillitysti muutaman rubiinijuoman äärellä. Ehdin perjantaina jopa kehaisemaan eräälle jannulle, että toistaiseksi olen selvinnyt ilman kummempia sairasteluja. Unohdin ilmeisesti koputtaa puuta, sillä lauantaina herätessäni ruumiinlämpö oli noussut kaksi astetta lähemmäs kiehumispistettä. Ja samoilla mennään edelleen.
Saarella on viheliäinen ilmasto moskuiittojen ja muiden lentävien pistiäisten kuhinan suhteen, sillä ilmankosteus keikkuu 85-90 prosentin kulmilla ja lämpötila alkaa melkein aina kolmosella. Tästä syystä äkillinen kuume ja yleisesti paska happi yleensä viittaavat dengue-kuumeeseen. Eikä dängä dängää voi tässäkään tapauksessa täysin pois listalta laskea. Oireet viittaavat kuitenkin lähinnä vain vihaiseen flunssaan, mutta jos fiilis ei tästä lähipäivinä kohene täytynee käydä kysymässä paikallisen konitohtorin mielipidettä.
Jatkan hikoilua ja seuraan tilannetta.