Nakhon Si Thammarat, Thailand // 2014 Sat Duan Sip festival

Eilen sain yllättäen mahdollisuuden, M. Nykästä mukaillen ns. tsäänssin lähteä tsekkaamaan Nakhon Si Thammaratiin Sat Duan Sip-kekkereitä.

Jälleen kerran tietouteni tapahtuman tarkoitusperästä perustuu paikallisväestöltä imeskeltyyn tietämykseen. Valitettavasti lokaalin yhteisön lontoon murteen taitto on toisinaan vähintäänkin mielivaltaista, joten spesifiä kantaa festivaalin tarkoituksesta en pysty antamaan.

Käsitykseni mukaan kuitenkin kyseessä on ihmisten, eläinten ja kasvien sielua juhlistava tapahtuma. Ilmeisesti juurikin thaimaalaisen kuukalenterin kymmenennen kuun loppupuolella sielut matkaavat takaisin tuonpuoleisesta moikkaamaan rajan tälle puolelle jäänyttä jengiä. Porukka on tietenkin mielissään, kun kuppinsa kääntäneet käyvät vilkuttamassa ja tästä syystä kaupunki juhlii muutaman päivän putkeen. Nykyään ilmeisesti juhlien vuoksi suljetaan jo virastot ja koulutkin muutamaksi päiväksi.

Revertin tehneitä sieluja kunnioitetaan erilaisin lahjoin. Lahjat on mahdollista antaa munkeille, jotka sitten ilmeisesti välittävät paketit eteenpäin asianosaisille. Festivaaliin liittyy paljon muutakin toimintaa. Erilaisia tanssiesityksiä duunataan pitkin kylää ja henkiä on mahdollista kunnioittaa melkeinpä joka kadunkulmassa. Tapahtuman lopuksi järjestetään kilpailu siitä kuka on koristellut kulkupelinsä sieluhengessä överimmin.

Viimeksi Nakhon Si Thammaratissa käydessäni, kylä oli tyhjä kuin Jessen hauta pääsiäisaamuna. Mutta festivaalien myötä mestoille näyttäisi valuvan vähintäänkin kaikki oman kylän asukkaat ja todennäköisesti jokunen naapurikylästäkin. Juhla-alue on keskittynyt isolle temppelipihalle, jolle on pystytetty kojuja ja telttoja vieri viereen. Useimpien kojujen takana istuskelee iäkäs mamasiitta duunaillen mitä ihmeellisempiä safkoja pienellä muurikalla. 

Tein päätöksen alueelle päästyäni, että maistan kymmentä eri mättöä jota en ole ennen nähnyt/maistanut. Uusien kulinarististen päräytysten etsiminen ei ollut kovinkaan haastavaa, sillä satay-vartaita tutumpaa ei löytynyt ainoastakaan kojusta. Suurin osa mäiskeistä perustuu jollain tapaa sokeriin. Yleensä toinen inkriidientti on riisi tai jonkin elikon liha, mutta useimmiten kaikista eniten kaikissa safkoissa maistuu sokeri. Jopa luonnonsuoleen tuupattu paikallinen lördagskorv oli maustettu pääasiassa sokerilla. Lokaalien makunystyrät on selkeästi varustettu normaalia vahvemmalla makeanhimolla.

Loppuillasta poikkesin yhden bambumajan kulmille järjettömän metelin houkuttelemana. Majan sisuksissa istuskeli muutama juhlapukuun sonnustautunut mimmi sekä nurkassa pönötti tukeva vanha ukkeli huutamassa suoraa kurkkua mikrofoniin. Todennäköisesti sielut olivat jo kotimatkalla ja volyymia oli pakko snadisti nostaa, jotta sanoma saatiin vielä perille.

Mimmit innostuivat silminnähden bongatessaan todennäköisesti ainoan paikalle eksyneen länsimaalaisen ja sitten ukkoa vietiin. Lakki pois, sandaalit nurkkaan ja polvilleen. Tilanne kesti koomisen kauan, sillä lähes jokainen paikalla ollut tahtoi välttämättä ottaa kuvan henkiä palvovasta farangista. Kun polvillaan pyöriminen saatiin hoidettua istuttivat mimmit länkkärin tuolille ja kehottivat odottamaan vartin, tulossa oli tanssiesitys.

Tanssiesitys aloitettiin tukevahkon ukkelin soololla ja tätä kestikin jonkin aikaa. Lauluun yhtyi myös nuorempi jantteri ja lopulta jätkien kailotus alkoi kuulostaa lähinnä riimittely-battlelta. Lopulta henget saatiin hoideltua ja oli tanssin vuoro. 

Tanssiesitys oli vaikuttava. Bambumajassa tsaigedeelisen musiikin tahtiin liikahdellut tyttö olisi hyvin voinut olla maailman notkein nainen-skabojen kärkisijoilla. Esityksen käännyttyä ehtoopuolelle luikautti tanssija pienen laulun ja jatkoi tanssimista. Tällä kertaa yleisö alkoi heitellä seteleitä permannolle ja mimmi noukki niitä suullaan mitä erikoisemmista akrobaattisista asennoista. Mikäli paikalla ei olisi ollut kymmenittäin lapsiperheitä, olisin hyvin voinut kuvitella eksyneeni herrasmiesten klubille. Kaiken kaikkiaan esitys oli kuitenkin lauluja ja tansseja myöten varsin viihdyttävä.

Alueelta lähtiessäni kävin vielä tyytyväisenä ostamassa kojusta jäätelöpikarin ja asetuin pytingin viereen nauttimaan hyydykkeestäni. Ensimmäisen suupalan jälkeen tajusin seisovani keskellä punamuurahaispesää. Karistaakseni pistiäiset jaloistani suoritin pari väkevää kurkipotkua, pudotin jäätelöni ja poistuin vähin äänin paikalta.

Ohessa muutama kuva eiliseltä: