Bangkok, Thailand // 2014

Reissu on virallisesti polkaistu käyntiin. Vajaan 30 timman erinäisissä istuinvariaatioissa jäpityksen jälkeen laskeuduin lopulta Suvarnabhumin lentokentälle.

Parin päivän aikana on ehtinyt tapahtua kohtalaisen paljon, etenkin siihen nähden, että alun perin oletin nukkuvani ensimmäisen vuorokauden. Aikavyöhykkeiden halki flygailu aiheuttaa yleensä paatuneimmallekin reissarille perin viheliäistä jetlaakia, mutta tällä kertaa ei matkaaja juurikaan ottanut oireista osumaa.

Yleensä olen mahdottoman hyvä nukkumaan missä milloinkin. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan kulkuvälinettä, jossa tuutilullaa ei tulisi sen enempää miettimättä. Eikä tullut kyllä vieläkään, nukkumiseni aikataulutus sen sijaan epäonnistui lähes täydellisesti. Olin vakaasti suunnitellut vetäväni samoilla silmillä Björnen dösäasemalta Bangkokin koneeseen ja itse asiassa näin teinkin. Virhe tapahtui kuitenkin heti päästyäni viimeiselle ilmamatkalle. Pääsin istuinpaikalleni ja nukahdin välittömästi. Heräsin tunnin päästä, kun lentoemo yritti myydä kuulokkeita. En ostanut.

Olen vuosien mittaan todennut, että ihmispolo voi ottaa kahdentyyppisiä nokosia, virkistäviä ja entistä enemmän väsyttäviä. Olen myös päätynyt siihen lopputulokseen, että tunnin mittaiset ja sitä lyhyemmät unet ovat Voimatorkkuja. Yli tunnin zipit taas lasketaan nukkumiseksi ja sitä on ihmisruumiin tarkoitus tehdä öisin, mielellään yli kuuden tunnin sykleissä.

Lentokoneessa suorittamani voimatorkku koitui kohtalokseni ja vireystasoni oli suorastaan ylitseampuva koko loppu lentomatkan. Asiaa ei auttanut se, että vieressäni istunut ranskalaispariskunta ilmeisesti tunsi tuubia ohjailleen kapteenin ja lyhyen ohjaamossa vierailun jälkeen kuittasivat itselleen paikat pisnisluokassa. Luulin aluksi korkanneeni itselleni kolmen hengen edestä tilaa, mutta alta aikayksikön koneen takaosasta tyhjille paikoille änkesi toinen ranskalaispari. Safkatarjoilun jälkeen viereeni istunut fransmanni imuroi kolme flygaripullollista punkkua. Merlotit kilahtivat ukkelilla salamana naattiin ja loppulento kului madamen kanssa (ilmeisesti ranskalaisia) suudelmia vaihdellessa ja tolkuttoman teatraalisessa halailussa. Olisin mielelläni nukkunut.

Perille kuitenkin päästiin. Kentällä ensimmäinen kummastuksen aihe oli immigraatiotäti, joka löi viisumiini voimaa vain kahdeksi kuukaudeksi. Olin jostain syystä luullut, että etukäteen hoidetussa visassa on voimaa kolmelle kuukaudelle, mutta eihän se näin ole. Yritin hetken aikaa tehdä itseäni tyhmäksi tädin edessä, kunnes lopulta luovutin ja päästyäni kentän wifiin kiinni tarkistin asian. Täti oli ollut oikeassa. Härmästä hoidettuun viisumiin saa juurikin sen kaksi kuukautta kentältä ja yhden lisäkuukauden voi käydä vinkumassa maahanmuuttovirastosta Bankkarissa, nimellistä 45 euron (mitä helvettiä?!) maksua vastaan. En ole vielä päättänyt maksanko kuukauden extendistä vai lähdenkö koko syyskuuksi pois maasta ja palaan lokakuun alussa, kun frendi poukkii myös mestoille.

Alkuihmetysten jälkeen suhailin kentältä majapaikalle ja katukeittiössä nautitun padthain jälkeen menin varmuuden vuoksi altaalle levyttämään hetkeksi, jos se jetlaaki kuitenkin olisi tulossa.

Loppupäivä kului nurkkia ihmetellessä ja pikkuhiljaa oman sijainnin sisäistämisessä. Muutama kuva kulmilta:

Tämän päivän agendaan kuului paikallisen puhelinliittymän hankkiminen ja lähiseutujen koluaminen. Suunnittelin lähteväni jokilaivalla etelään ja hyppääväni pois, kun jotain mielenkiintoista näkyy. Määrätietoisesti lähdin dallaamaan kohti jokivartta, jonka olin kartasta paikantanut muutaman korttelin päähän. Vajaan vartin talsittuani ei ainuttakaan jokea ollut tullut vastaan, joten käännyin paikallisen puoleen ja sain kuulla kulkevani täysin väärään suuntaan. Kolikolla on kuitenkin yleensä kaksi puolta ja niin oli tässäkin. Paikallinen jannu kertoi mistä joki löytyy ja samalla heitti mainion nähtävyystipsin.

Sathorn Unique on hotelli. Tai piti olla. Rakentaminen aloitettiin joskus 90-luvun alkupuolella, mutta (jos oikein jannun puheestä ymmärsin) vuonna 1997 Aasiassa oli talouskriisi ja rakentamista rahoittanut pankki meni konkurssiin. Pytingin rakentaminen loppui kuin seinään ja torni on vielä tänä päivänä samassa kondiksessa. Jannun kertoman legendan mukaan hotellia suunnitellut arkkitehti teki vielä suutuspäissään itsemurhan ja kummitelee tänä päivänäkin autiotalon nurkissa. Kummitusta ei näkynyt, mutta siisti torppa löytyi kyllä. Nykypäivänä pirttiä käytetään ilmeisesti lähinnä mainostarkoituksiin.

Kummitusjuttujen jälkeen haahuilin päämäärättömästi pitkin Sathornin kujia ja lopulta onnistuin paikantamaan itseni skytrainin pysäkille. Kaikki lippuautomaatit olivat paikalliseen tapaan maintenance-tilassa ja lippuluukulla jöpötti Härmän mittakaavassa jo parikymmentä vuotta eläkkeellä ollut parru. Emme löytäneet yhteistä kieltä, mutta ymmärsimme toisiamme. Olisin heittänyt yläfemmat lähtiessä, ellei vaaria olisi asennettu paavinkestävään lasikoppiin. Löysin lopulta oikean raiteen ja lähdin sykkimään kohti ydintä.

Päivän dallailuista kuitattu pehi ehti kuivumaan kohtuullisen stydisti ilmastoidussa ilmajunassa ja pääsin ytimeen uutena miehenä. Kävin MBK:ssa hoitamassa diilin operaattorin kanssa ja poukein tuk tukin kyyditsemänä takaisin kämpille.

Muutama muukin pikseli tarttui tänään kameran kortille:

Bangkokin tutkiminen jatkuu huomenna. Nyt siirryn sivukujalle nauttimaan yhden Changin.