Bangkok, Thailand // 2014
Jokainen joka on joskus ollut kanssani tekemisissä tietää, että olen syntynyt täysin vailla suuntavaistoa. Pelkästään syntymisprosessin loppuun saattaminen on omalta osaltani vaatinut pientä tsägää. Epäilen jo silloin lähteneeni ensin väärään suuntaan.
Henkilökohtaisen kompassin puute korostuu etenkin vierahilla mailla matkatessa. Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun olen viimeisen kolmen päivän aikana ollut satakymmenprosenttisen varma taivaltavani presiis oikeaan suuntaan ja hämmästyksekseni huomannut tekeväni täysin päinvastoin, yleensä vielä vähän eri paikassa missä olen olettanut.
Tietotekniikka on onneksi tullut avuksi kaltaisilleni oman preesensinsä kadottaville reppanoille. Eilisten tunarointien jälkeen päätin myös itse vastedes tukeutua ATK:n voimaan. Latasin bänäriin offline-karttasovelluksen, kompassilla.
Olin harkitusti aamupäivän altaalla pulikoinnin ja levyttelyn jälkeen päättänyt lähteä tsekkaamaan muutaman kilometrin päässä olevaa Corrections-museota. Mestoilla pitäisi olla mm. muumioitunut Bankkarin kovimman sarjamurhaajan ruumis, esimerkkejä 1900-luvun alun vankilaoloista ja kattava esitelmä erilaisista vankien kidutusmenetelmistä. Diippii shittii siis.
Muutaman kilometrin matka museolle kasvoi muutamalla lisäkilometrillä ajauduttuani ulos ennakkoon juonimaltani reitiltä. Kun vihdoin pääsin museon ovelle, tajusin olevani skarpisti viisi minuuttia myöhässä. Putiikki oli sulki. Se siitä sitten.
Huumorintaju rypistettynä ja semisti vittuuntuneena poukein lähimmän 7Elevenin karttatelineelle ja painoin itselleni kaupungin kartan. Läpyskän paketissa luki “Super compact tourist map”, ilmeisesti Aasiassa käsitetään sana kompakti snadisti eri tavalla, sillä kartta oli puolikkaan kylpyverhon kokoinen. Karttaosuus toki oli sitä mitä luvattiin, mutta pelkistetyn kaupunkikuvan ympäriltä oli myyty niin paljon mainostilaa, että karttoja painava puulaaki tekee todennäköisesti jo voittoa ilman ainuttakaan myytyä karttaa. Kaiken lisäksi kartan taittelu takaisin alkuperäiseen asuunsa lukeutui origami-luokitukseen très impossible. Revin noin A3-kokoisen kartan mainoskehyksistään ja jatkoin tarkasteltua.
Huomasin Bankkarin Chinatownin olevan kohtalaisen lähellä juuri säpettyä museota ja lähdin painelemaan kiinalaiskortteleita kohti. Tällä kertaa suunnistus onnistui kohtalaisesti ja löysin mestat. Chinatownin rajat ovat sen verran häilyvät, etten ole aivan varma tulinko kolunneeksi puoliakaan kujista, mutta ainakin osan. Kojumeren tarjonta oli hyvin tyypillistä kinuskiblokkia ja krääsän skaala oli järjetön. Jos Kaaostien varrelta saa wifebeaterin ja snapbackin kolmella huntilla (baht), saa Chinatownista kumpaakin kolme samaan hintaan. Ja vaikka ei olisi tarvetta romulle, safkalle tai kledjuille kannattaa kujille lähteä ainakin viilentymään. Lokaali kaupustelijakunta on nimittäin onnistunut ilmastoimaan kujat automarkettien leikkelehyllyjen ilmastoa vastaavaksi.
Aikani kujilla pööpöiltyäni tukeuduin taas tuunattuun minikarttaani. Muutaman kilometrin päässä Chao Praya joen toisella puolen on Bangkokin ja koko Thaimaan kuuluisin temppeli, Wat Arun, lempinimeltään Temple of Dawn. Päätin lähteä tsekkaamaan teelemyksen taka-ajatuksena päästä kuvaamaan temppeli auringonlaskun aikaan.
Chinatownista oli kevyt haikkaus lähimmälle botskilaiturille. Chao Prayalla kulkee jos jonkinmoista purkkia siipihäntäveneestä järjettömän isoon jätettä roudaavaan lauttaan. Joukkoliikenne on toteutettu pääosin erivärisin lipuin merkityillä ns. Hop On-Hop Off-tyylisillä lautoilla, joita viheltää ristiin rastiin pitkin jokea. Toistaiseksi en ole löytänyt mitään logiikkaa lauttojen reittijärjestykseen. Lautta voi lähteä ränniä yläjuoksulle ja heittää yhtäkkiä U-käännöksen tai paahtaa täysillä vastarannalle. Jokaiseen reittitiedusteluun kapteenilta sain vastaukseksi: “nekst pier, nekst pier”,sekä väkevän etusormiosoituksen reittikarttaan, joka oli ainoastaan paikkallisväestön ymmärrettävissä.
Wat Arunille pääsemiseen tarvittiin allekirjoittaneelta kolmea eri lauttaa. Ensimmäinen (valitsin ilmeisesti väärän värin) botski heitti heti laiturilta irtauduttuaan kurssin vastakkaiseen suuntaan ja painoi toiselle puolelle jokea. Hyppäsin pois. Otin toisen lautan, joka lähti tavoittelemaani suuntaan. Kun pääsin temppelin kohdille (tosin väärälle puolelle jokea) hyppäsin pois ja huomasin äskeisen lautan tulevan myös samalle laiturille. Ihme.
Laiturilta kulki suoraan rapakon yli liikehtivä purkki nimenomaan temppelivieraille ja munkeille suunnattuna. Nakkasin itseni kyytiin ja pääsin lopulta temppelille. Temppeli oli aiemman museon tavoin sulkenut porttinsa muutamaa minuuttia ennen saapumistani, mutta temppeliä ympäröivää pihaa ja puistoa sai onneksi dallata vapaasti. Jäin venailemaan auringonlaskua ja otin muutaman kuvan.
Kämpille lähtiessäni vaihdoin apostolin suosiolla riksaan ja hurautin paikallisen Fittipaldin kyyditsemänä melkein hotellin ovelle asti.
Tänään oli tarkoitus ottaa uusi yritys eilen missatulle museolle, mutta aamupäivällä altaalla köllötellessäni putosi taivas niskaan ja sadetta pidellessä päätin purkaa kamerasta eilisen saldon. Tässä osa:
