Khanom, Thailand // 2014

Vajaa 60 päivää matkaa takana ja toivottavasti vielä 300 edessä. Nyt voi ehkä jo turvallisin mielin todeta, että homma on lähtenyt käyntiin. Ja kaiken lisäksi alku on ollut mahtava. Olettaa sopii, että jatko tulee olemaan vähintäänkin samaa luokkaa. Monesti kuulee sanottavan pidemmän yksin taitetun matkan olevan mitä parhain tutkimusmatka maailmaan, mutta myös matkaajaan itseensä. Ja pakko myöntää, että sanonta ei ole aivan tuulesta temmattu. 

Törmäsin muutama viikko sitten Taolla ranskalaiseen reppumatkalla olevaan mimmiin ja päädyimme vaihtamaan aatoksia omista matkoistamme. Tyttö oli hyvin hämmentynyt kuullessaan, ettei allekirjoittaneella ole viikkoaikataulua matkan etenemisen suhteen. Itse olin myös kovin hämmästynyt kuullessani Francoisen olleen matkalla kolme kuukautta neljästä, ja että kaikki majapaikat oli varattu etukäteen jo ennen Pariisin kentälle lähtöä. 

Henkilökohtaisesti en haluaisi lähteä matkalle tietäen tarkalleen milloin mistäkin paikasta tulee siirtyä seuraavaan ja missä järjestyksessä. Ranskattaren jutuista päätellen hän ei myöskään koskaan konsa milloinkaan tulisi lähtemään matkaan ilman tarkkaa suunnitelmaa. Keskustelun edetessä totesimme kuitenkin molempien olevan yhtä oikeassa. Jostain syystä jäin kuitenkin alitajuisesti miettimään, olisiko sittenkin pitänyt suunnitella etukäteen.

Reissun alkumetreillä ei omia juttuja ehdi juurikaan miettimään, kun on niin järjetön halu kokea ja mennä 24/7. Yhdenkin tekemättömyyspäivän jälkeen matkaajan valtaa suunnaton syyllisyydentunne ajan tuhlaamisesta ja seuraavana päivänä mennään taas toisenkin edestä. 

Sama syyllisyys on kalvanut reppuselkää myös viime päivien aikana. Olen notkunut Khanomin kulmilla jo monta viikkoa ja matkan rytmi on muuttunut verkkaisemmaksi. Jostain syystä olen taas potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole muutaman päivän välein vaihtamassa koordinaatteja. Ajatusmalli juontanee juurensa lyhyempien matkojen sykkeestä. Kuukauden tai parin matkalla on pakko edetä tuulen lailla, jos aikoo nähdä puoliakaan siitä mitä on suunnitellut. Asioita mietittyäni tajusin kuitenkin tämänkertaisen matkan pituuden antavan mahdollisuuden myös hidastelulle.

Eilen illalla rannalla istuskellessani kävin keskenäni kehityskeskustelut, yt-neuvottelut ja suoritin myös irtisanomiset samassa palaverissa. Tinat annettiin Kiireelle ja Hosumiselle. Irtisanomisaikaa ei ole, joten kaverit saivat jatkaa matkaansa heti palaverin päätteeksi. Omatunto sai jäädä, mutta käytökseen käskettiin kiinnittämään erityistä huomiota.

Ehkä tärkeintä onkin nimenomaan se matka eikä päämäärä.