Mount Kinabalu, Borneo
Adventure-moden pykälään saanut matkustaja sai vihiä Kota Kinabalun välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta Kaakkois-Aasian korkeimmasta maankohoumasta. Parin timman dösämatkan päässä, 4095 metriä merenpinnan paremmalla puolella, köllöttää Mount Kinabalu-nimeä kantava vuori.
Kukkulalle voi kavuta ainoastaan maksettuaan ensin majoituksen monopoliasemaa nauttivalle Sutera Sancturay Lodges-putiikille. Samaan könttään toki pitää maksaa myös kansallispuiston sisäänpääsymaksu, vakuutukset ja muita pieniä lisämaksuja. Kaiken kaikkiaan mäelle kapuaminen ei ole järin halpaa. Lisäkuluja allekirjoittaneelle kertyi myös tarvittavan varustuksen hankinnasta. Viimeiset seitsemän kuukautta on tullut vietettyä lähes kokonaan elohopean pysytellessä kolmenkymmenen paremmalla puolella, joten neljän kilometrin korkeuteen kiipeäminen vaati pientä gear uppia. Pitkäpiippuisia vaatteita kerrastollinen ja muuta oheistilpehööriä tuli haalittua kiinalaista uuttavuotta juhlivasta Kinabalu citystä.
Lopulta sunnuntaina otin minidösän alleni ja siirryin Kinabalun betoniviidakosta vuoren juurelle Kinabalu Parkin huudeille. Kansallispuisto makaa rapian kahden kilometrin korkeudella ja kiipeilijöitä kehotetaan siirtymään mestoille aklimasitoitumaan päivää ennen varsinaista haikkausta. Noudatin neuvoa kuuliaasti.
Vietin yöni D'Villan dormissa ja aamulla ennen seiskaa ääntä nopeamman brekkarin jälkeen reppu selkään ja vuoren juurelle hoitamaan nousulupaa. Vuorta tavoittelee ympäri vuoden yli sata ihmistä päivässä. Voisi olettaa, että järjestelyihin olisi kehittynyt joku järjestelmä, mutta tässäkin asiassa Malesia osoitti taas kieron huumorintajunsa. Neljän eri tiskin edessä häröiltyäni sain lopulta hoidettua, eli ostettua itselleni pakollisen oppaan, kyydin portille jne.
Portilta vuoren huipulle on matkaa 8,7 kilometriä. Kuuden kilometrin kohdalla, kolmen kilometrin korkeudessa sijaitsee Laban Rata-nimeä kantava base camp, josta jokaisen kiipeilijän tulee itselleen varaaman paikka pahnoilta. Normaalisti jengi kapuaa ensimmäisenä päivänä Laban Ratalle ja jatkaa matkaa seuraavana päivänä smyygailemaan auringonnousua huipulle.
Interwebissä on jos jonkinmoista tarinaa kiipeämisen haastavuudesta. Parhaan kuvan kiipeilyn ensimmäisestä osasta Laban Ratalle kuitenkin saa, jos kuvittelee kävelevänsä horisontaalisesti kuuden kilometrin matkan portaita pitkin neljä porrasta kerrallaan harppoen. Maisemat tosin ovat makeammat, kuin yksilläkään portailla joita olen eläissäni tarponut.
Kun Laban Ratan base camp oli saavutettu, oltiin ensimmäisinä mestoilla ja reilu kolme tuntia aikataulusta edellä. Opas tokaisi, että jos kunto kestää niin voidaan haikata samaa kyytiä huipulle saakka. Lausahdus kuulosti enemmänkin haasteelta, kuin ehdotukselta, joten imuroin kupillisen nuudeleita ja jatkoimme matkaa huippua kohti.
Kiipeilyn luonne muuttuu base campin jälkeen snadisti haastavammaksi, johtuen hengitettävän ilman ohenemisesta ja paikoitellen hankalahkosta maastosta. Valitettavasti kaikista haastavimmista kohdista ei ole valokuvatodisteita, koska kaikki käytettävissä olevat raajat tuli käyttää hengissäpysymiseen.
Viimeisen puolen kilometrin nousun aikana kiipeilijään ruumiillistui ilman oheneminen ja aikaisempi tarpominen. Kulku oli tahmeaa, mutta ei mahdotonta. Lopulta parin tunnin äheltämisen ja hikoilun jälkeen huippu oli vakaasti kantapäiden alla. Olin ainoa, joka vuorenlaelle sinä päivänä päätti kiivetä. Kun opaskin oli lopettanut urakkansa jo puolta tuntia aiemmin, sain nauttia maisemista huipulla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Uskaltaisin väittää, että hetki tulee säilymään muistoissa melko pitkään.
Hetken huipulla fiilisteltyäni oli aika tarpoa alas Laban Ratan soppakulhojen ääreen. Kaikille vuoren valloitusta suunnitteleville suosittelen jonkun sortin polvitukia tai muuta kompressiosettiä jaloille. Alastulo käy nimittäin polvien ja nilkkojen päälle yllättävän paljon. Myös kiipelysauva(t) helpottaa negatiiviseen suuntaan kulkua huomattavasti. Itse selvisin lopulta yllättävän vähillä vammoilla.
Laban Ratan terassilla nautittu, täysin käsittämättömän hintainen olut ja täysin ilmaiseksi tarjoiltu auringonlasku kruunasivat koettelemuksen.
Ohessa vielä videotodiste suorituksesta: