Khanom, Thailand // 2014 Hash House Harriers
Tiivistettynä viime päivien agendaan on kuulunut juoksemista, suunnistusta, besserwisseröintiä, luolatrekkausta ja temppelöintiä. Tarkennan kuitenkin tapahtumia snadisti.
Perjantai-iltana pubin tiskillä maailmankuvaani avarrettiin uudella liikuntamuodolla. Kyseessä on Hash House Harriers. Vuonna 1938 muutama Malesiassa maleksinut brittikolonialisti keksi ginipäissään lähteä lenkille. Touhu oli selvästi hyvää vaihtelua baaritiskillä notkumiselle ja kirmaamisesta tuli tapa. Pelkkä päämäärätön kännissä juokseminen tuntui kuitenkin hölmöltä, joten hommaan lisättiin ripaus suunnistusta.
Ensin matkaan lähti “harrieri” mukanaan säkillinen paperisilppua. Rusakko ripotteli silppua pitkin matkaansa ja puoli timmaa perässä lähteneet yrittivät saada jäniksen kiinni. Kun karkulainen saatiin kiinni tai päästiin takaisin lähtöpisteeseen jatkettiin dokaamista.
Nykymuodossaan temmellys tapahtuu hieman eri metodilla. Harrieri, tai yleensä kaksi, merkkaavat aamulla reitin ja iltapäivällä muut kerholaiset lähtevät juoksemaan polkua läpi. Tänä päivänä itse juoksusuoritus toimitetaan terveellisesti vesipullo handussa ja sihijuomat korkataan vasta maalissa.
Khanomiin paukki perjantaina koko Koh Samuin HHH-kerho ja lauantaina oli tapahtuva juoksu. Törmäsin muutamaan vanhempaan herrasmieheen pubissa perjantaina ja homma kuulosti siinä määrin hauskalta, että lupauduin lähtemään lauantaina juoksulle. Hommaan liittyi myös pieni henkilökohtainen haaste, koska juoksumatka oli kilometriä vaille puolimaratonin mittainen.
Tärkeänä osana hurvittelua on hashcirclen, eli ns. ringin läpikäynti. Ennen ja jälkeen juoksun jengi kerääntyy rinkiin, toimittaa erilaisia traditioita ja melkeinpä joka välissä lauletaan juomalaulu. Tällä kertaa ennen juoksua kastettiin hash-neitsyt, eli allekirjoittanut, ja selitettiin pelin säännöt. Sitten lähdettiin matkaan. Reittejä oli kaksi, vajaa kymmenen kilometrin kävelyreitti ja parinkymmenen kilometrin pituinen juoksureitti. Valitsin jälkimmäisen.
Reitti kulki pitkin rantaa jonkun aikaa kunnes jäljet matkasivat metsän poikki kohti sisämaata. Pakko myöntää, että reilun kolmenkymmenen asteen helteessä juokseminen on jo haaste sinänsä, mutta kun soppaan lisätään vielä epämääräinen viidakkomaasto, muuttuu homma todella mielenkiintoiseksi.
Selvisin kuitenkin haasteesta ja yllätyksekseni palasin lähtöpisteeseen kolmantena. Ensimmäisenä oluthanojen ääressä ollut ukkeli oli 74-vuotias ja toisena mestoilla keikkuneella mittari näytti 71. Itse asiassa koko Samuin jengi oli eläkeikäistä ja järjettömän kovakuntoista. Palautusjuomana nautittiin tietenkin olutta ja loppuillasta järkättiin vielä biitsillä BBQ-kekkemot. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan ja todennäköisesti osallistun mittelöön vielä matkani varrella toisenkin kerran jossain toisessa kaupungissa.
Sunnuntaiaamuna alaraajat olivat selvästi näreissään lauantain ravaamisesta. En kuitenkaan jaksanut notkua toimettomana koko päivää, joten koputin yhden frendin oveen ja kysyin kiinnostaisiko hermannia käydä tsekkaamassa lähistöllä sijatsevaa luolaa. Homma oli roger, joten hypättiin pärrän selkään ja ajeltiin luolaa kohti.
Khao Wang Thong sijaitsee muutaman kilometrin päässä Khanomin kylältä ja luolaa ympäröivä luonto on jo itsessään näkemisen arvoinen. En tiedä onko kyseessä varsinaisesti sademetsä tai viidakko, mutta mestojen vehreys ja kosteusprosentti on jotain aivan älytöntä. Päästäkseen käsiksi luolaan täytyy ensin haikata vajaa parisataa porrasta pitkin kukkulan reunaa ylös pienelle bambumajalle. Majalta aukeava maisema on kohtalaisen päräyttävä, valokuva ei valitettavasti anna täyttä kuvaa siitä kuinka freesiltä koskematon luonto näyttää näillä kulmilla.
Majan vieressä näkyi kallion seinässä pieni aukko, josta pienellä äheltämisellä mahtuu keskikokoisen ihmisen ruumis läpi. Kavuttiin kolosta sisään ja sytytettiin fikkarit. Luola jatkuu alaspäin todennäköisesti saman verran mitä portaat johtavat ylös. Luolassa liikkuminen on tosin aavistuksen hankalampaa. Järjettömän liukas kalliopohja, käsittämättömän ahtaat onkalot ja muutama sata lepakkoa tekevät etenemisestä vähintäänkin mielenkiintoista. En suosittele mestaa ahtaanpaikankammoisille.
Vajaan puolen tunnin onkaloissa mönkimisen jälkeen luolan pohjalta löytyi isompi tila ja miljöö muistutti lähinnä tieteiselokuvaa marsista. Pällisteltiin luolassa aikamme ja lähdettiin takaisin. Pilkkopimeässä luolassa pelkän fikkarin valossa suunnistaminen oli semisti haastavaa. Reittivaihtoehtoja tuntui olevan loputtomasti, mutta ainoastaan yksi johti takaisin lähtöpisteeseen. Löysimme kuitenkin lopulta ulos.
Löytöretkeilijämoodi jäi päälle joten eilen pakkasin motskarin selkään kamat ja lähdin etsimään Don Sakissa sijaitsevaa temppeliä. Temppeli löytyi ja matkan varrelta tarttui mukaan muutama muukin kuva.
Oletan, että Indiana Jones piti myös aikanaan välipäiviä, joten tänään en tee mitään.