Khanom, Thailand // 2014 The world is your oyster
Mitä yhteistä on apinalla, osterilla ja tulikärpäsellä? Todennäköisesti ei mitään muuta, kuin että kaikki olivat päivän agendassa sunnuntaina.
Paikallinen duracell-paristo hanurissa syntynyt sälli nimeltä Toon lupautui pienen ylipuhumisen ja lahjonnan jälkeen lähtemään auton puikkoihin varhain sunnuntaina.
Khanomista about 100km pohjoiseen sijaitsee Surat Thanin kaupunki, joka on ilmeisesti kolmen suurimman Etelä-Thaimaan kaupungin joukossa. Surat Thanin liepeillä sijaitsee yksi täkäläisistä erikoisuuksista, nimittäin apinoiden yliopisto.
Jengi diggailee kookospähkinöistä näillä kulmilla huolella, mutta pähkinöiden kerääminen on yleensä melko vaarallista ja vaivalloista. Palmut kasvavat muutaman kymmenen metrin mittaan, eikä rungossa ole kotoisan kuusipuun tapaan tikapuiksi soveltuvia oksia. Mutta onneksi on apinoita.
Apinakoulun perusti vuonna 1957 ukkeli nimeltään Somporn. Sedästä kuitenkin ennen pitkää aika jätti, ja tytär Somjai jatkoi koulun pyörittämistä. Opinahjossa on vain yksi aine jota opiskellaan, nimittäin kookospähkinät ja niiden kerääminen.
Pähkinävajareissaan paikallinen väki tuo kouluun oman apinansa, maksaa Somjaille pienen summan, ja kolmen kuukauden päästä omasta marakatista on kouliintunut rautainen pähkinöitä puista pudotteleva ammattilainen. Somjai aktivoi apinoita erilaisilla tempuilla ja ennen pitkää apina tajuaa, että parasta on kun pääsee irrottamaan nutsit latvasta. Opetusmetodit ovat Somjain faijan aikanaan kehittämiä ja kertoman mukaan hyvin Buddhalaisia. Rauhanvedoin siis mennään.
Kaiken kaikkiaan todella hämmentävä mesta. Pienellä pihalla on kymmenen apinakoululaista, vähintäänkin yhtä paljon koiria, ja vielä enemmän järjettömän kesyjä lintuja. Lisäksi Somjai duunaa omalla pellollaan soijamaitoa ja pitää vielä kolmea bungalowia pihan perällä. Ei ainakaan pääse tylsyys yllättämään.
Kun apinat oli taputeltu, paineltiin seuraavaan määränpäähän, osterifarmille. Surat Thanin rannikolla sijaitsee iso lahti, jossa porukka kalastelee ostereita. Kalastukseksi sitä nyt en kutsuisi, kyseessä on enemmänkin ostereiden odottelu. Kalastajat paahtavat siipihäntäbotskeilla keskelle lahtea ja torppaavat kasan bambukeppejä pystyyn pohjaan. Sitten odotellaan, kaksi ja puoli vuotta. Kun aika on kypsä, käydään kepit noukkimassa ylös, bambunvarteen kiinnittyneet osterit naputellaan lautaselle ja syötetään kansalle.
Henkiökohtaisesti en ole koskaan ollut kovinkaan suuri ostereiden tai muiden simpukkaa muistuttavien gurmeiden mäsäyttäjä, mutta pitihän sitä kokeilla. Pakko myöntää, että osterifarmin raflan parasta antia olivat kyllä kaikki muut, paitsi osterit. Tilattiin pöytä täyteen, vedettiin navat täyteen ja jatkettiin matkaa.
Seuraavaksi jätettiin auto Surat Thanin kyljessä virtaavan joen rantaan ja hypättiin siipihäntäveneen kyytiin. Ilmeisesti osterit aiheuttivat akuutin dementian, sillä en kuollaksenikaan muista purkkia ohjastaneen tuffan nimeä, mutta kutsuttakoon häntä kapteeniksi. Kapu ajeli veneellä keskellä viidakkopöpelikköä kulkevaa rapakkoa pitkin vajaan tunnin, kunnes aurinko sai tarpeekseen ja laski horisonttiin. Heti auringon laskettua joen varressa olevat puskat muuttuivat joulukuusiksi, koska kyseinen mesta on iltaisin tupaten täynnä tulikärpäsiä. Valitettavasti valoshown dokumentointi pilkkopimeässä oli ylitsepääsemättömän vaikeata johtuen keikkuvasta veneestä. Näky oli kuitenkin todella mahtava. Olen aina kuvitellut että tulikärpäset lentelevät pitkin taivasta, mutta nämä tyypit istuivat porukalla puskassa ja välkkyivät skarpin synkronoidusti.
Sitten tietysti alkoi satamaan, tulikärpäset lopettivat vilkkumisen, ja miehistö palautettiin lähtöpisteeseen. Risteilymme aikana joenvarteen oli pystytetty markkinat ja iltapalaksi päätin vetää katugrillistä muutaman kanasticksonin. Grilliritilän toisella puolen seisonut Sukula kehotti useaan otteeseen ottamaan miedomman version tikuista, mutta kehotuksista huolimatta päädyin tulisimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Kaduttaa.
