Khanom, Thailand // 2014 Unicorns of the sea

Jos joku tulisi biitsillä kertomaan nähneensä meressä pulikoivan vaaleanpunaisen delfiinin tarjoaisin todennäköisesti vettä akuuttiin lämpöhalvaukseen tai isällisen vasemman ulkosyrjän törkeään huiputukseen. Joutuisin kuitenkin pyytämään tekoani nöyrimmin anteeksi, koska pinkkejä delfiinejä on oikeasti olemassa. Joskin hyvin vähän. 

Juurikin täällä Khanomin nurkilla voi hyvällä tsägällä törmätä moiseen ihmetykseen. Hatara faktatietoni perustuu paikallisilta jepeiltä ja mamasiitoilta keräämääni tietouteen, joten ällös painako tätä ensyklopediaan.

Kyseinen pinkki juoksiainen on Valkodelfiinien (Sousa Chinesis) perin vekkuli alalaji, jota lokaalit kutsuvat Irrawaddyksi. Otus on syntyessään aivan normaalin delfiinin kaltainen ja väritykseltään harmaa. Muutaman vuoden ikäisenä väritys muuttuu vaaleanpunaiseksi ja samalla elikolle kehittyy kyky säädellä ruumiinlämpöään hyvinkin nopeasti ympäristön sitä vaatiessa. 

Ihminen (Homo Sapiens) ei ole tässäkään asiassa pystynyt pitämään syhyäviä näppejään kurissa, vaan lähes koko pinkki dolfiinokanta on pyydystetty, kiusattu tai muilla tavoin hapetettu hengiltä. Viimeisten virallisten laskujen mukaan Khanomin biitseillä ja poukamissa elää vielä ungefär 40 individuaalia Irrawaddya, mikä on aika järjettömän vähän. Asiaa ei helpota tieto siitä, että Irrawaddyemo synnyttää poikasia vain joka viides vuosi ja yleensä tällöinkin vain yhden.

Paikallisen jengin tietoisuus kannan sairaasta romahtamisesta on onneksi johtanut muutamaan hyvään asiaan. Kalastus on kielletty poukamissa, joissa delfiinien tiedetään huilaavan ja mereen laskevia jokivesiä pyritään puhdistamaan. Toki täytyy muistaa, että ollaan Aasiassa ja kaikki ei välttämättä ole ihan niin ruusuista mitä väitetään. Esimerkkinä uutinen viime viikon Bangkok Postista, jossa kuningas ilmoitti tutkineensa asiaa ja todenneensa kätyriensä kanssa kimpassa, että Thaimaassa ei ole tippaakaan prostituutiota eikä korruptiota. Eipä.

Oli miten oli, Khanomin rantojen likimiltei sukupuuttoon runneltu Irrawaddy on järjettömän hieno ilmestys.

Starttasin aamulla lälläripyörän sianpieremän aikaan ja hurautin kylän toiselle laidalle, jossa pääsin Mr. Dangin kyytiin. Reilun puolen timman ajomatkan päässä oli odottava satama, satamassa pieni siipihäntävene ja veneessä merten tietäjä, Mr. Sawad. 

Kolme kertaa pelastusliivejä vaihdeltuani löysin päälleni tavallaan ehjät ja matka voitiin aloittaa. Herra Sawad puikkelehti pieniä poukamia pitkin reilun varttitunnin ja lopulta sammutti helvetinkoneen jyrkän kallionreunan viereen. Purkki lipui hiljaa pitkin poukaman reunaa ja Sawad alkoi pitää järjetöntä mekkalaa. Ukko tamppasi botskin pohjaa ja piti samalla suullaan todella mystistä ääntä. Muiden purkissa olevien ilmeistä oli helppo päätellä, että jokainen luuli kapun lopulta flipanneen loputtomaan merillä pyörimiseen. 

Sekoilulla oli kuitenkin hyvä syy. Ilmeisesti Sawad on vuosien mittaan oppinut kommunikoimaan delfiinien kanssa, koska vajaan minuutin shown jälkeen veneen viereen ilmestyi harmaa hahmo. Kapteenin ähellys loppui kuin seinään ja ukko vetäisi ämpäristä kourallisen pieniä kaloja, heitti fisut veteen ja samalla pinnan alta heilahti esiin parimetrinen vaaleanpunainen delfiini. Fiilis oli uskomaton. 

Siinä sitten kelluttiin poukamassa ja delfiini mutusti fisua minkä ehdittiin sille tarjoamaan. Siisti homma. Jonkin ajan kuluttua tyypillä tuli ilmeisesti pytty täyteen ja kekkeruusi häipyi pinnan alle, Sawad veti myllyn uudestaan käyntiin ja matka jatkui. 

Parin poukaman päässä oli toinen mesta, jossa sama toiminta toistui ja tällä kertaa delfiineitä oli useampia. Joukossa oli myös muutama poikanen, eli on ainakin snadisti toivoa lajin selviytymisestä myös jatkossa. Vajaan kymmenen minsan jälkeen jätettiin otukset rauhaan ja lähdettiin vetämään.

Matkalla takaisin satamaan Sawad karautti purkin pienen karstivuoren kylkeen hiekkarannalle, komensi koko köörin ulos laivasta ja lipui itse purkkinsa kanssa etäämmälle. Kapteenin viittomamerkkien ohjastamana kapusimme karstivuoren kyljessä olevia portaita pitkin ylös. Nyppylän huipulla oli pieni alttari, pari järjettömän isoa marmorista duunattua munkkia (munkilla tässä tapauksessa tarkoitetaan uskonnollista miestä, maitorauhasten tai leivonnaisten sijaan) ja ainakin sata avattua puolen litran pulloa lähdevettä. Pytingin tarkoitus jäi kävijöille hieman epäselväksi. Kysyin kuitenkin äsken eräältä paikalliselta sälliltä, että mikä meininki ja hermanni antoi hyvin seikkaperäisen selostuksen alttarin tarkoituksesta. 

Muutama sata vuotta sitten eräs munkki (toki saattoi olla kaksikin, kun kerran patsaitakin oli kaksi) haaksirikkoutui ruuhellaan myrskyssä juuri nimenomaiselle saarelle. Juomavettä ei ollut tarjolla ja merivettä imuroimalla jopa pyhän munkin sisuskalut sanovat sopimuksensa irti hyvin nopeasti. Näppäränä miehenä haaksirikkoutunut apotti ei panikoinut, vaan pisti koodia yläkertaan, muutti koko meren juomakelpoiseksi ja selvisi ilmeisesti lopulta hengissä pois saarelta. Alttarilla olleet vesipullot selittyivät tietynlaisina uhrilahjoina jumalille. Uskomaton tarina, mutta pakko se on uskoa, kun oli kerran patsaat ja kaikki.

Herra Sawad noukki miehistön takaisin jollaan karstivuoren kyljestä ja ajeli täyttä häkää takaisin satamaan. Mielenkiintoinen trippi kaikin puolin. Otin matkan varrelta myös muutaman kuvan.